Tietoja yrityksestä!

Kantsun Jerkytehtaan pisti pystyyn kolme kaveria.
Ollaan tunnettu jätkien kanssa jo lapsista lähtien. Kaikki on diggailleet beef jerkyjä ja kerran pelipöydässä Ike pudotti vähän tietoa ja väitti valmistavansa parempaa jerkyä mitä kaupasta saa.
Seuraavana päivänä oli vähän kaduttanut, mutta painostuksen alla oli lähdettävä lihaa leikkaaman. Ja mites sattui, Ike oli tehnyt parempaa Jerkyä mitä kaupasta sai.
Tilanne eskaloitui tästä eteenpäin suhteellisen nopeasti. Testaamisen ja kivenkovan itsekritiikin jälkeen firmaa hoitaa nyt kolme bisnesmiestä Kantsusta.
– Enska, Ike, Ziissi –
- Meidän tavoitteena on käyttää mahdollisimman paljon tuoreita raaka-aineita. Kyllä sen mausta erottaa. Olemme sen teidän puolesta testanneet.
- Vältämme lisäaineita mahdollisimman paljon. Useimmissa tuotteissamme ei niitä ole ollenkaan. Nitriitit ja nitraatit ovat ihan ehdoton nou nou. Emme itse niitä halua syödä tai hyvällä omatunnolla teillekkään syöttää.
- Meidän tuotteemme ovat käsin leikattuja ja kuivattu pienissä erissä.
- Kehitämme jatkossa vielä kiinnostavimpia makuja ja tuotteita. Haluamme tarjota itsellemme sekä kansalle jännittävämpää ja niin hyvää Jerkyä kuin pystyy, joten pysy kärryillä uusista tuotteistamme.
Nyt JERKATAAN! Big Time!

Jerkyt
Tuotevalikoima

